ETENEMISEN TIELLÄ RAAKILE OSA 3

Liikehdintä alkaa... muutos ja sen jatkuvuus

_{Kaikki alkoi muuttua nopeasti veljeni syntymän jälkeen. Koti vaihtui parin vuoden sisällä kaksi kertaa ja hoitopaikka luultavasti kolme kertaa. Näiltä ajoilta muistoistani löytyy hyvin syvällisen oivalluksen hetki, siitä miten aloin noin viisi-vuotiaana hahmottamaan erilaisia asioita. Selitin äidilleni seikkailuani, kun olin etsimässä hänelle valkovuokkoja äitienpäivänä. Metsän laidassa kulki tie ja jostain syystä olin pysähtynyt vain siihen miettimään ja yhtäkkiä mieleni loi kuvan todellisuuden päälle, jossa pellon ja metsäkkeen välissä kulkevalla polulla tanssahtelikin hevonen keräämässä valkovuokkoja koriin. Kertoessani tätä poiminta reissua äidille tämä kuva piirtyi yhdistyneenä mieleeni uudelleen ja nyt erityisen voimakkaana. Naurahdin kesken selitykseni, ja äiti tiedusteli miksi. Muistan hyvin selkeästi sen ponnistelun, että sain tarkasti kuvattua miksi naurahdin. Selvitin äidilleni mielenkuvittamisesta... kuinka mieleni ikäänkuin kuvittaa asioita ja koetin selvittää miten syvälle siihen kuvitelmaan saattoi upota.} 

_{Kaikki tuntui olevan liikkeessä ja ainoa kiinnekohta oli noin puolitoista-vuotiaana löytämäni ystävä sekä mökkimme, Töpsövä, jonka olimme ostaneet ollessani jotakuinkin kolme. Kaikki lomat ja monesti viikonloputkin vietimme Jyväskylän lähellä ja monesti rakas ystäväni oli mukana. Paikka edusti minulle riemua, vapautta ja seikkailua. Töpsövä oli suuri, lähes 200 neliöinen hirsinen maatila navettoineen, aittoineen ja saunoineen. Minulla oli oma kaksikerroksinen aitta, jota kutsuin Noitavajaksi. Rakastin noitia. Olimme aina noitia ysätväni kanssa- se oli maailma johon uppouduimme täysin. Kyseisen vajan kummalliselta sivutasanteelta noin 5-vuotiaana pudotessani remonttiroskan, lasin ja muun hengenvaarallisen rojun sekaan, sain ensimmäisen kerran kokea mitä tapahtuu kun elämä vilisee filminä silmien edessä. Ystäväni salaman nopeasta toiminnasta johtuen säästyin kuin ihmeen kaupalla pienin naarmuin. Töpsövän olemassaolon takia en kai piitannut muutoista ja niiden mukana tuomista muutoksista, sillä olihan minulla paikka joka pysyi ja johon saatoin palata.} 

_{Mökki kuitenkin pantiin myyntiin, sillä vanhempieni haaveena oli saada omakotitalo. Taloa etsittiin Helsingin lähistöltä ja kävimmekin katsomassa useita taloja. Yhden niistä muistan erityisesti, sillä se oli täynnä naiveja maalauksia ja muistan ajatelleeni, etten halua tätä meidän taloksi kun täällä on liikaa kamalia tauluja. Luulin että talo myydään irtaimmistoineen. Kuitenkin tämä talon etsintä tarkoitti, että se oli viemässä minulta pysyvyyttä elämästäni.}

_{Muistan reagoineeni todella vahvasti. Olin juuri päästänyt irti uskosta tai unhoittanut, ettei minun olisi kuulunut tulla tänne ja totuttelin vastahakoisesti isosiskona oloon. Nyt kun olin löytänyt edes jotain pysyvää elämästäni, en pystynyt käsittämään miksi minun tuli taas päästää irti. Kirjoitin elämäni ensimmäisen testamentin. En tiennyt muuta kuin, että se oli voimakas ja tunteita herättävä sana. Kirjoitin huoneeni oveen paperin jonka ostikko oli: ”Testamentti”. Näin annoin hyvin dramaattisin mielen- ja tunteenilmaisujen kautta kuulua kaiken mitä koko myynnin julmuus sisässäni synnytti. Aikuisten mielestä se oli hupaisaa ja jotenkin suloista. Mielestäni minua ei taaskaan otettu vakavasti. Aikani meuhkattuani luovutin taas ja päästin irti kiittäen mielessäni Töpsövää ajasta, jonka siellä olin saanut viettää.} 

_{Tämän menetyksen myötä keskitin kaiken huomioni kouluun ja parhaaseen jo aiemmin mainitsemaani ystävään, jonka kanssa saimme koulutaipaleemme jakaa. Elias-koulu on kuvaama – ja ilmaisutaitopainotteinen pehmennetty versio Steiner-koulusta. Parasta koulussa olikin piirtäminen, johon minulla on luontainen lahja. Töpsövän menetettyäni ystäväni oli nyt minulle jäljellä oleva pysyvyys ja tunnuin keskittäväni kaiken huomioni häneen eikä tässä edes haitannut se, että asuimme täysin eri puolilla kaupunkia. Niin aloitimme yhteisen seikkailuumme nimeltä koulu. Onnekseni minulla oli tämä ystäväni, sillä kotona oli äitini toimesta vähän väliä kehitteillä erilasia projekteja. Oli aina jotenkin häilyväistä, mutta johtuen keskittymisestäni ystäväni ja minun touhuihin saatoin olla näennäisen huoletta. Häilyväisyyden tunteen huojentamiseen ei auttanut vanhempani jatkuva erimielisyys näiden projektien tärkeydestä ja ajankohtaisuudesta. Siksi en kai myöskään tuntenut oloani turvalliseksi vanhempieni kanssa. Mittasin turvan ja pysyvyyden ulkopuolisilla asioilla, kuten nyt ystävälläni. Äitini on kysynyt minulta, enkö todellakaan muista mitään onnellisia hetkiä lapsuudesta. Totta kai minä muistan. Niihin muistoihin liittyy useimmiten, oma maailmani jossakin tämän ja toisen unenomaisen maailmani välillä.} 

_{Keskitin kaiken huomioni tiukasti kouluun ja omaan henkilökohtaiseen seikkailuuni nimeltä elämä. Oikeastaan jo esikouluiästä koen, että toimin melko itsenäisesti, sain seikkailla tarhasta kotiin ja toisinaan menin eskarin jälkeen iltapäiväkerhoon - toisinaan en. Koulun alkaminen laajensi elipiiriäni ennestään. Nyt kuljimme kouluun läpi kaupungin seikkaillen Ruskeasuon metsikköjen läpi. Koulun aloitukseen liittyi vielä se, ettei luokallamme ollut alkuun koulua. Majailimme kahden luokan parakissa paraistentien koulun takapihalla, tokana vuonna suurempi parakkimainen koulurakennuksemme kuitenkin rakentui ja muutimme toiseksi vuodeksi siihen, kunnes kolmannen vuoden alussa koulumme muutti taas. Tämäkään ei haitannut - olihan minulla ystäväni ja olimme luokkamme hurjapäät ja voittamattomat!} 

_{On mielenkiinoista miten ulkopuolinen asennoituminen ja vaikutteet muovaavat kehittyvän ihmisen muistoja. Olin hyvin pitkään siinä uskossa, että aloin lukemaan ja kirjoittamaan vasta kovin myöhään ja että sen eteen tehtiin paljon töitä, myöhemmin sain kuitenkin selvennyksen että olin lukenut jo ennen kouluun menoa. Kaikin puolin hyvin pitkälle murrosikään elin uskossa, että olin tyhmä, ahne tai muuten vaan röyhkeä. Tämä näkemys itsestäni alkoi muuttumaan vasta paljon myöhemmin, eikä Pikkuego tunnut päästävän näistä harhoista irti kovin millään sillä ne ovat sen hallintakeinoja.}

_{Joka tapauksessa kaikki tuntui sujuvan hyvin ja ponnistlein koulussa.}

_{Kaikki tuntui olevan kohdallaan kunnes palapeli rysäytettiin rikki ja näin kaiken saavuttamani näennäisen edistyksen pyyhkiytyvän tyhjiin.}