ETENEMISEN TIELLÄ RAAKILE OSA 1

Aluksi

4.12.2012 Hämevaara - Vantaa
Juuri nyt kuulas ja hiljainen aamupäivä hiipii ikkunoiden takana ja juuri lähestymme sitä ajankohtaa päivässä, milloin kaamoksen autuaallinen syleily imaisee meidät huomaansa.
Tämä on hyvä päivä julkaista ensimmäinen osio käsikirjoituksestani, vaikka en oikeastaan saisi kirjoittaa tai käyttää kättäni, sillä juuri eilen sain viisi päivää sairaslomaa, koska vasen käteni on lähes murtunut. No, olenko koskaan tehnyt niin kuin kehoitetaan - en - olen aina toiminut sen mukaan, minkä itse tiedän totuudeksi - oli se sitten vaikka käteni todellinen kunto ja ennen kaikkea syy sen kunnon olemassaololle. Aloin kirjoittamaan tätä tekstikokonaisuutta noin kymmenen vuotta sitten. Olin tullut tulokseen, että oli aika aloittaa kaiken läpikäyminen kirjallisessa muodossa, ikään kuin todisteena itselleni siitä, että olin todella sisäistänyt ja painanut muistiini kaiken oleellisen.

Olen kokenut elämääni kovin syvällisesti hyvin pienestä lähtien. Peloitellut monia huomattavasti vanehempia ihmisiä edesottamuksillani - saaden jopa joskus kuudetoista vuoden paikkeilla halvennuksen "Luuletko olevasi joku Blavatsky?". No enpä silloin tiennyt edes moisesta ja kysäisinkin kyseiseltä herralta reippaasti, että kukas se sitten oikein on? Sain selvennyksen.

Juuri nyt majailemme ajassa 2012 ja olen 31-vuotias. Minulla on 4 lasta, joista itse tehtyjä on kolme. Olen toiminut yrittäjänä viimeiset viisi vuotta ja se onkin ollut huimaa matkaa. Huomaan nyt kirjoittaessani tätä noin neljä vuotta edellisen kerran jälkeen, että tämä käsikirjoitus laajenee alku - ja loppupäästään. Sinänsä se on mielenkiintoinen tapa tuottaa itsestään kertovaa tekstiä. Ja jos mietimme sitä miten kehitymme henkisesti, tapahtuu se juuri näin...  näennäisesti elämä etenee ajassa kauemmas asyntymä hetkestä, mutta samalla ymmärryksen lisääntyessä itse matkasta lajeenee se myös syvyyssuhteessa. Tuo aiemmin mainittu Blavatsky saattoi olla halvennus siltä humalaiselta mieheltä, mutta minulle hän H.P.Blavatsky on nykyään inspiraation lähde ja hänen tuottamansa tekstit opettajia - vaan enpä sitä tosiaan tuolloin tiennyt.

Motiivina on kertoa miten kaikki on muovautunut ja miten sen on muovannut minua. Minulle itselleni on erittäin tärkeää se, että mitä tahansa olen kokenut tai sulauttanut ymmärrykseni kautta itseeni olkoon kaikkien käytössä. Mikäli tuleva teksti on mielestäsi humppaa - olkoon niin. Jos siinä on jotain mikä saa sinut läpikäymään omaa elämääsi - olkoon niin. Ainoastaan se, että ymmärrät miksi elät on tärkeää, oli sen määritelmä sitten mikä tahansa. Tämä olkoon oma määritelmäni.

Aloitin tämän joskus vuonna 2003 päiväkirjallisessa muodossa - tosin olin kirjoittanut elämästäni kirjallisessa muodossa noin 5-vuotiaasta saakka. Pikku hiljaa tuo päiväkirjateksti muuntui tähän nykyiseen muotoon. Vuonna 2006 aloin systemaattisesti kirjoittaa tätä erääseen yhteiskirja hankkeeseen, mutta hanke kariutui. Olen tämän uudelleen aloittamista tuuminut pitkään - tai oikeastaan tätä hetkeä - tätä oivallusta olin odottanut. Ja nyt annan sen kaiken purkautua tähän. En oikeastaan vielä tiedä mitä tähän tulee muotoutumaan, mutta sen tulemme vähä vähältä näkemään.

Ja nyt vanhemman tekstin pariin...

Se mikä on alku, on myös loppu. Tämä on kuvaukseni irtipäästämisprosessistani, joka on ollut tähänastisen elämäni opintie. Se tie on pitänyt sisällään opin pysähtymisestä, hyväksymisestä, luottamuksesta, anteeksiannosta ja kiitollisuudesta sekä ennen kaikkea rakkaudesta, joka on edellä mainittujen osien summa.
Kerron kuvaukseni siitä, kuinka löysin takaisin itseni luo, takaisin sinne, jossa majailee syvin olemukseni; Rakkaus. Luulin aluksi olleeni erillään rakkaudesta ja koin pettymystä ja katkeruutta - en kokenut olevani kotona. 
Opin kuitenkin pysähtymään, hyväksymään, luottamaan, olemaan kiitollinen ja kokemaan onnea myös siellä, mikä näyttää pimeydeltä. Palauduin hitaasti omaan sisäiseen paratiisiini, jonne palautumisen matkalla olemme niin kauan kuin tämä todellisuuden muoto on olemassa - olkoon se kuinka harhainen tahansa.
Kuvaan kasvuani ja sitä kuinka tiedostin yhä enemmän ja jonka myötä löysin itseni aina vain haasteellisempien tehtävien edestä. Onnekseni sain myös huomata, ettei kannettavakseni koskaan annettu enempää kuin mitä jaksoin. Mukauduin ja sopeuduin mitä erilaisimpiin tilanteisiin ja ilmiöihin. Kerta toisensa jälkeen luulin päässeeni todellisen olemukseni läheisyyteen ja huomasin, että se olikin kadonnut. Jälleen kerran petyin ja käänsin keskittymisen itseni sijasta ulkoiseen, tietämättä että kuitenkin vääjäämättä lähestyin asioiden todellista olemassaolon syytä.
Silti kaikki nämä näennäisen turhat yritykset olivat tärkeitä. Ne olivat osa tiestä, läpi tämän elämäni alkutaipaleen ja sen kautta olen saavuttanut tietoisuuden, joka nyt luo itseään tähän. Tietoisuuden tason, jossa voin havaita ymmärtäväni mitä on irtipäästäminen. 

Olen oppinut päästämään irti kaikesta siitä, joka on rajoittanut minua ymmärtämästä enemmän, estänyt kokemasta ja ajattelemasta laajemmin sekä ennen kaikkea OLEMASTA enemmän. Laajennun olemuksessani koko ajan ja uskon ettei ole olemassa tilaa, joka ei laajenisi. 

Joka kerta kun onnistun jossakin, koen riemua uuden taidon oppimisesta tai hillitsen itseni juuri silloin kun uskon suuttuvani. Minä laajennun, olen enemmän ja enemmän. Minä ikään kuin venytän itseäni uusille alueille, joille en aiemmin voinut kuvitella ylettyväni. Useasti tämä venyttäminen on tehnyt kipeää tavalla tai toisella. Ilman kipua olisin ollut kuin lapsi vailla kasvukipuja, en olisi voinut tuntea kasvavani. Voisin melkein sanoa, että minulta on alkuun jopa riistetty ihmisiä ja asioita, jotta alkaisin hahmottaa mikä sanoma tai oppi niiden tapahtumien ja kokemuksien takana piilee. Elämäni voi toisen mielestä vaikuttaa täysin normaalilta, toiselle taas kummalliselta ja näin asia onkin. Ei ole muuta todellisuutta ja totuutta kuin se minkä itse koen. Näen nyt, etteivät elämäni aallokot ja tyvenet ole olleet taistelua myrskyävällä merellä tai paistattelua tyvenen helmassa auringon välkkeessä. Ei, se kaikki on muovautunut yhdeksi kokemukseksi, joka muodostaa minut siinä muodossa jossa olen, mutta vain juuri nyt. Mitä pidemmälle kuljen ja mitä paremmin opin päästämään irti, sitä nopeammin muovaudun siksi mikä juuri silloin olen. Nyt minä olen sitä, mitä tämä teksti kertoo. Jos tämä teksti olisi jotain erilainen, niin olisin minäkin erilainen. Olen se mikä on menneisyyteni ja tulevaisuuteni. Olen sitä kaikkea juuri tälläkin hetkellä. Tämä on oma henkilökohtainen tarkoituksenmukaisuuteni. Matka jatkuu, etenemisen tiellä.